Kuulumisia ja pohdintoja korona-aikana

Takana on nyt aika lailla neljä viikkoa kotoilua koronavirusepidemian vuoksi. Tuntuu hassulta ajatella, että vielä 1,5 kuukautta sitten tuleva kevät näytti omissa mielissä joltain aivan muulta kuin mitä sitten oli lopulta tullakseen. Mielessä on ollut paljon kiitollisuutta ja olen iloinnut rauhallisesta arjesta, mutta on ollut myös ärsytyksiä sekä huolta niin lähellä kuin kaukana olevista. Ajatukset ovat heilahdelleet moneen suuntaan, mitä seuraavat kohdat kuvastavat.

Rauhallinen arki ja oma koti kullan kallis

Omat kuten kaikkien muidenkin suunnitelmat ovat menneet aika lailla uusiksi, ja jokapäiväinen arki on muuttunut. Työpisteeni on vakiintunut olohuoneeseemme, ja se alkaa tuntua normaalilta. Olen tällä hetkellä töissä kansalaisjärjestön viestinnässä, ja etätyöt ovat sujuneet hyvin.

Kuljen jatkuvasti kodin ja metsän väliä joko kävellen tai juosten. Olen oikeastaan ollut aika innoissani siitä, kuinka paljon on ollut nyt aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnista ja miten alan taas pitkästä aikaa olla siinä vaiheessa, että juoksu tuntuu vaivattomalta, tehokkaalta ja meditatiiviselta samaan aikaan.

Viime päivinä olen myös innostunut tarkkailemaan ja kuuntelemaan lintuja keväisessä metsässä. Joku ilta otan kiikarit hyppysiin ja talsin metsään lintukirjan tai jonkun sovelluksen kanssa, ja palautan mieleeni, että mitä kaikkia lintuja meillä täällä Suomessa on.

Oikeastaan, jos kehtaan sanoa, arkeni on ollut mukavaa ja toisaalta se ei ole eronnut dramaattisesti siitä arjesta, mitä vietin ennen korona-aikaa. Se on kertonut minulle siitä, että jo ennen näitä hässäköitä olen opetellut pysähtymään ja rauhoittamaan arkeani. Vajaan parin vuoden sisällä minun on ollut muutenkin pakko tehdä päätöksiä, jotta voisin paremmin ja elämä tuntuisi tasapainoiselta ja omannäköiseltä.

Toki olen tottunut näkemään ystäviä viikoittain, kuluttamaan kulttuuria ja ravintolaruokaa sekä puuhastelemaan kaikkea muuta kivaa kaupungilla. Helsinki virkoaa keväällä ja veikkaan, että kohta alkaa tulla ikävä kaikkia alkukesän rientoja. Tuntuu tosi absurdilta, että ystäviä ei voi nähdä, vaikka he asuisivat samassa kaupungissa tai jonkin helposti taitettavan matkan päässä. Muutamien kanssa olemme ottaneet videopuheluyhteyden, ja minusta olisi hienoa, jos se tapa jäisi elämään myös korona-ajan jälkeen.

Pieniä ja suuria murheita lähellä ja kaukana

Mutta positiivisten asioiden ohella on ollut myös sapetuksia ja ahdistuksia niin kuin varmasti suurimmalla osalla meistä. Olen ollut harmissani, että reissut ja muut kivat meiningit peruuntuvat ja moneen harrastukseen ei nyt pääse. Minulla oli aika paljon reissutoiveita ja -suunnitelmia tälle vuodelle niin Lontoosta Albaniaan kuin Peruun. Onneksi monia reissuja voi tarvittaessa siirtää eikä kotona olo ole este seuraavista seikkailuista uneksimiselle, mutta nyt ne eivät tunnu ensimmäiseltä huolenaiheelta. Olen miettinyt, että toivottavasti kummitätini pääsisi tänä vuonna Australiasta viettämään kesää kanssamme, sillä viime vuonna sama suunnitelma peruuntui perhesurun takia.

On tuntunut ankealta, kun en päässyt nyt pääsiäisenä näkemään vanhempiani ja sisaruksiani. Olen murehtinut läheisteni terveyttä ja etenkin niiden, jotka kuuluvat riskiryhmään. Mielessä ovat olleet myös ne läheiset ja tutut, joille koronaepidemia tarkoittaa esimerkiksi suuria taloushuolia tai lomautuksia, vaikeuksia oman yrityksen kanssa tai työvuoroja pandemiaosastolla. Minullakaan ei ole tällä hetkellä tiedossa töitä kesää pidemmälle ja olen ajatellut, että tämä ei varmasti helpota ylipäätään tilannetta työmarkkinoilla. Mutta vaikka olisin työtön, minulla ei oikeasti ole mitään hätää ja pärjään silti hyvin.

Ajatukseni ovat kulkeneet myös ympäri maailmaa ja erityisesti niiden kavereiden ja tuttujen luokse, jotka asuvat jossain kauempana. Espanja on tuntunut minulle aina sellaiselta kakkoskodilta, ja on ollut ahdistavaa seurata ja lukea maan ja ihmisten kamppailua koronan kanssa. Olen pitänyt yhteyttä srilankalaiseen kaveriini, joka toimii yrittäjänä matkailualalla. Hänen kanssaan puhuimme siitä, miten ei varsinaisesti ole ollut helppoa viritellä suhteellisen tuoretta matkailualan yritystä Sri Lankassa, kun maan viime vuotta varjostivat pommi-iskut ja tänä vuonna korona.

Olen ollut yhteydessä myös tuttuihini Tansaniassa ja Keniassa. Viime syksynä olin pidemmällä matkalla Keniassa, jossa asuin paikallisen perheen luona maaseudulla. Olen viestitellyt sinne suuntaan, mutta kaikkien kavereideni viimeisimmistä kuulumisista on välillä vaikea tietää, sillä kaikilla ei ole jatkuvaa tai ollenkaan pääsyä Internetiin. Sen tiedän, että myös Keniassa monet paikat ovat suljettuja, kuten koulut, kokoontumiset ovat kiellettyjä ja ihmisiä on kehotettu pysymään kotona. Mutta käytännössä täysi eristäytyminen on kuitenkin varmasti vaikeaa ellei mahdotonta, sillä jo itse pääsin näkemään, miten tiiviisti ihmiset asuvat monen sukupolven kesken, miten paljon he ovat tekemisissä toistensa kanssa koko kyläyhteisössä ja kuinka suuria perheet voivat olla. Toisaalta ihmiset pitävät paljon huolta toisistaan ja yhteisöllisyys on voimavara.

Keniassa tapaamillani ihmisillä ei monillakaan ollut mitään säännöllisiä tuloja tai kuukausituloja, vaan raha tienataan monesti erikseen jokaisena päivänä tai riippuen siitä, miten töitä on tarjolla. Luultavasti tämä tilanne on tarkoittanut monen tuttuni pienten tulojen tyrehtymistä kokonaan. Tässä Al Jazeeran artikkelissa on kuvattu sitä, miten yhdessä Nairobin suurimmista slummeista on käytännössä mahdotonta eristäytyä ja jos ihmiset eivät mene töihin, rahaa ja ruokaa ei tule mistään.

Alueella, jossa asuin, on onneksi saatavilla puhdasta vettä niin juotavaksi kuin käsienpesuun. Esimerkiksi meidän perheessämme ja monissa käymissäni paikoissa kiinnitettiin paljon huomiota hygieniaan. Mutta tämä ei ole mitenkään itsestään selvää, ei Keniassa, koko mantereella tai monessa muussakaan paikassa. Ihan oma kysymyksensä on, miten ihmiset pääsevät tasavertaisesti hoitoon, jos tarvetta on.

Olen tällä hetkellä töissä Ensi- ja turvakotien liitossa ja siellä olemme tuoneet esille, miten ihmisten jaksaminen voi olla koetuksella ja miten perheiden vaikeat tilanteet voivat kärjistyä esimerkiksi väkivallaksi. Liiton chateista apua hakevien määrä on moninkertaistunut viime viikkoina. Kotikaan ei siis tarjoa läheskään kaikille turvallista sopukkaa eristäytymiseen.

Lopulta omat harmitukset tuntuvat pieniltä suuressa mittakaavassa ja olo on etuoikeutettu tässäkin hetkessä. Oikeastaan minusta tuntuu siltä kuin olisin eristyksissä lintukodossa. Juurihan pääsin hehkuttamasta, miten hyvin viihdyn kotona. Onni on turvallinen koti, jonne eristäytyä. Ja eristäytymisenkään mahdollisuus ei ole itsestään selvää.

Lopuksi

Vaikka asiat olisivat kuinka hyvin periaatteessa, tiedän, että kaikilla on kuitenkin oikeus omaan huoleensa, myös minulla. Koko ajan ei tarvitse olla hyvä olo, vaikka asiat olisivat itsellä periaatteessa hyvin myös tällaisessa poikkeustilanteessa. Tämä on ollut minulle tilaisuus harjoitella armollisuutta itseäni kohtaan, missä en usein ole kovin hyvä.

Vaikka tilanteemme ovat erilaisia, korona on yhteinen huolenaiheemme ympäri maailman. Toivon, että se herättäisi meissä entistä vahvemman kokemuksen yhteenkuuluvuudesta ihmisinä sekä toisi meitä henkisesti enemmän yhteen kuin erottaisi. Myötätunnon osoittaminen sekä muita että itseä kohtaan tuntuu tätä hetkeä ja tulevaisuutta ajatellen erityisen tärkeältä.

Lopuksi meidän Seikkailijattaret-tiimin ja matkabloggaajien viestit meille kaikille.

Tervetuloa  seuraamaan blogiani myös Instagramin, Facebookin ja Blogit.fi:n puolella.