Vapautta ja epävarmuutta syksyssä

Noin vuosi sitten juhlin ennakkoon kolmekymppisiäni, olin irtisanoutunut vakituisesta työpaikasta ja olin syyskuun alkupuolella lähdössä Keniaan. Perheeni ja lähisukulaiseni tulivat Helsinkiin ja olimme isolla porukalla Lonnan saarella. Myös Olli ja ystäväni veivät minut yllätyksenä samaiselle lempisaarelleni. Oli uuden alku, mieli oli yhtä aikaa sekä määrätietoinen, innostunut, pelokas että avoin kaikille uusille seikkailuille. Olin valmis päästämään irti vanhasta ja kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus uudelle.

Kenian reissuni oli yksi ikimuistoisimmista ja opettavaisimmista ikinä, solmin yli mannerten kantavia ystävyyssuhteita sekä koin elämäni upeimpia ja vaikeimpia hetkiä. Sittemmin täällä Suomessa ehdin olla hetken työttömänä ennen kuin aloitin mielenkiintoiset ja antoisat viestinnän työt Ensi- ja turvakotien liitossa, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä. 

Vuosi 2020 on ollut meille kaikille poikkeava ainakin jollain tasolla ja ollut jotain aivan muuta kuin olisi ikinä osannut odottaa. Maailman ahdistavasta tilanteesta huolimatta kesäni oli todella onnistunut. Muistan tämän Suomi-seikkailujen kesänä. Ehdin reissaamaan kotimaamme metsissä, tuntureilla ja saaristossa, kaupungeissa ja kylissä. Tein myös ensivisiittini Norjaan. En ole tänne blogin puolelle ehtinyt ollenkaan kirjaamaan matkatarinoita sitä mukaa kuin niitä on kertynyt.  Ehkä monille välittyi hektinenkin kuva kesästäni, mutta totuus on, että siihen kuului myös paljon hetkiä, jolloin vain loikoilin riippumatossa, hotkin romaaneja, istuin tuntikausia terassilla, lenkkeilin metsäpoluilla ja eristäydyin somesta. Vietin myös aikaa perheeni ja ystävieni kanssa sekä tapasin uusia valloittavia tuttavuuksia, kuten Seikkailijattaret-tiimiläisiä.

Tätä postausta kirjoittaessani olen jälleen uuden edessä. Määräaikainen työni päättyi ja yritän hakea rytmiä uuteen arkeen. Haen tasapainoa jossain työnhaun, määrittelemättömän pituisen vapauden, uusien ideoiden ja seikkailujen välillä. Nyt minulla on tilaisuus pysähtyä, kehittää itseäni, opetella uusia asioita sekä pohtia, mitä kaikkea toivon elämääni.

Haluaisin myös toteuttaa jonkin pienen reissun kotimaassa ruskan ja pimenevien iltojen keskellä. Lisäksi olemme Ollin kanssa keränneet syksyä varten listaa niistä lukemattomista ja mielenkiintoisista lähiretkikohteista Uudellamaalla, joissa emme ole vielä ehtineet käymään tai joiden olemassaolosta emme ole aikaisemmin edes tienneet.

Vaikka oloni on suurimmalta osin valoisa, innostunut ja odottava, myös välillä pieni kriisi ja ahdistus nostavat päätään. Kesä soljui ilman kummempaa kaukokaipuuta, mutta nyt parin viikon aikana olen alkanut kaivata reissufiilistä jossain kaukana. Vielä alkuvuodesta haaveilin, että jos kalenterissani on tilaa, lähtisin esimerkiksi Ekomatkaajien kautta Afrikkaan tai Aasiaan vapaaehtoistyöhön joksikin viikoksi tai tekisin visiitin Kenia-perheeni luokse. Elokuun alussa olin toiveikas, että pääsisin toisella yrittämällä syyskuun alussa käymään ystäväni luona Oslossa ja toteuttaisimme siinä samalla reissun Jotunheimin kansallispuistoon. Oslon-seikkailuille toivottavasti ensi vuonna kolmannes ja onnekas yritys.

Reissukaipuusta ja -rakkaudesta huolimatta rakastan arkeani täällä Suomessa ja toteutan myös siinä omannäköisiä asioita. Kuitenkin minussa kuplii myös lähiseikkailijattaren lisäksi kaukoreissuille kaipaava seikkailijatar. Monilla reissuilla on ollut niin suuri vaikutus siihen, kuka minä koen olevani tänä päivänä. Kaikkien upeiden elämysten lisäksi jokainen viime vuosien reissu on ollut jollain tavalla minulle myös henkilökohtaisesti merkityksellinen ja kasvattava. Kenian reissuni jälkeen ajattelin, että nyt maailma on entistä avoimempi minulle ja uskallan lähteä myös soolomatkalle kauemmaksi. Vaikka omien reissujen väliin jääminen tuntuu todella vähäpätöiseltä ongelmalta tässä koko maailman tilanteessa, niin silti kaiken maailmantuskan keskellä tunnen haikeutta siitä, että maailman avautumista pitää odottaa ajanjakso, jonka pituutta emme tiedä. 

Myös blogin kirjoittamisen suhteen oloni on innostunut, malttamaton ja vähän eksyksissä. Rakastan matkatarinoiden kirjoittamista, mutta niiden ohella haluaisin kirjoittaa entistä enemmän myös muita ajatuksiani ja merkintöjäni maailmasta. Tämä aika syö välillä intoa kirjoittaa ylipäätään mistään reissuista, vaikka reissuun ja niiden muistoihin heittäytyminen tuo iloa ja virkistystä. Yritän siis antaa mielessäni entistä enemmän tilaa myös muille postausaiheille matkatarinoiden lisäksi. Myös monet muut asiat inspiroivat minua, kuten maailman kehityskysymykset, vastuullisuus sekä merkityksellisyys ja hyvinvointi elämässä.

Myös viimeisen vuoden aikana on ollut joitakin kivikkoja, mutta uskallan nyt entistä rohkeammin seurata arvojani. Myös epävarmojen ja häilyvien aikojen sekä tunteideni tuiskeessa pyrin olemaan uskollinen itselleni ja elämään omannäköistä elämää.

Tuntuu siltä, että haen nyt omaa paikkaani monessa asiassa. Kuitenkin monessa kohtaa tiedän, mitä haluan ja mistä unelmoin vaikkapa työrintamalla. Toivon, että jonain päivänä ne unelmat täyttyisivät.

Saan edelleen voimaa ja rohkaisua viime syksystä. Tavallaan koen olevani edelleen sillä samalla polulla, ensin Suomessa alkaneella ja sitten Keniassa jatkuneella matkalla. Silloin eteenpäin otetut askeleet ovat tuoneet uusia mahdollisuuksia, joissa olen päässyt toteuttamaan itseäni. Myös viimeisen vuoden aikana on ollut joitakin kivikkoja (joita uskon elämässä aina tulevan eteen), mutta uskallan nyt entistä rohkeammin seurata arvojani ja sisimpääni. Myös epävarmojen ja häilyvien aikojen sekä tunteideni tuiskeessa pyrin olemaan uskollinen itselleni ja elämään omannäköistä elämää. Sellainen seikkailu ei ole aina kaikista helpoin, turvallisin ja suorin, mutta haluan parhaani mukaan pysyä sillä. 

Ihanaa ja turvallista syksyä sinulle siellä, missä ikinä kuljetkin!

Tervetuloa  seuraamaan blogiani myös Instagramin, Facebookin ja Blogit.fi:n puolella.