Lämpimiä terveisiä Länsi-Kenian maaseudulta! Saavuin tänne pieneen kylään lähelle Luandan kaupunkia kaksi viikkoa sitten. Vietän täällä tämän syksyn pienen paikallisen järjestön vapaaehtoistyöntekijänä. Jaoin alkufiiliksiäni tästä uudesta seikkailusta edellisessä postauksessani. Tuon kirjoituksen jälkeen on ehtinyt tapahtua todella paljon ja kerron seuraavaksi osan niistä asioista ja tuntemuksista, joita olen tähän mennessä ehtinyt kokea. Ensimmäiset viikot ovat olleet täällä kiireisiä ja tapahtumarikkaita.
Haluan aloittaa aamuista, sillä ne ovat minun lemppareitani täällä. Silloin aurinko ei vielä hehku täysillä, mutta lämmittää lempeästi. Kun kävelen kohti kylän keskustaa, punertava hiekkatie ropsahtelee jalkojeni alla ja vastaan tulevat ihmiset sanovat “Hello” tai ”How are you?”. Ympärilläni on ihmisten pihoja ja taloja, banaanipuita, viljelyksiä ja heinikkoja. Kotini sijaitsee mäen rinteessä, joten kun lähden täältä alaspäin, voin nähdä kumpuilevan maiseman. Aamuisin sumu koskettaa puiden latvoja ja metsiköt häämöttävät utuisina. Sunnuntaisin olemme kiivenneet lähellä olevalle mäelle ennen auringonnousua. Mäen päällä on isoja kivenmurikoita, joista yksi voisi olla jäljitelmä leijonan päästä. Tuolle “Leijonakalliolle” on helppo kuvitella Simba ihailemaan edessä levittäytyvää valtakuntaansa.
Aamuisin sumu koskettaa puiden latvoja ja metsiköt häämöttävät utuisina. Sunnuntaisin olemme kiivenneet lähellä olevalle mäelle ennen auringonnousua. Mäen päällä on isoja kivenmurikoita, joista yksi voisi olla jäljitelmä leijonan päästä. Tuolle “Leijonakalliolle” on helppo kuvitella Simba ihailemaan edessä levittäytyvää valtakuntaansa.
Asun täällä paikallisen perheen sekä espanjalaisen vapaaehtoisen kanssa. Perheellä viittaan tässä tapauksessa kolmen sukupolven perheeseen, johon kuuluu isoäiti ja hänen aikuiset lapsensa perheineen. Koulu tai alle kouluikäisiä lapsia asuu täällä yhdeksän. Lisäksi pihapiirissä käy paljon kavereita ja naapureita, joten uusia tuttavuuksia riittää luultavasti koko ajalleni täällä. Ensimmäisinä päivinä olin aivan sekaisin nimistä ja siitä, kuka oli kenenkin lapsi, sisko tai veli. Nyt uskallan sanoa osaavani kaikkien nimet.
Pihapiiriimme kuuluu monta taloa, joista yhdessä asumme espanjalaisen kanssa omissa huoneissamme. Huoneessani on sänky, moskiittoverkko ja muutama puutuoli, joille olen asetellut tavarani. Täällä on sähköt, mutta mitään muuta ”luksusta” ei ole. Vessa- ja suihkurakennus on erikseen. Pesulla käyminen hoituu kesämökiltä tutuilla periaatteilla sankojen kanssa mutta ilman kauhaa. Käymälä on mökkihuussista vielä monta kertaa askeettisempi versio. Yksinkertaisuuteen tottumiseen meni muutama päivä aikaa, mutta nyt perusaskareet ovat alkaneet tuntua rutiinilta.
Koti-ikävä tai tarkemmin aviomieheni ikävöinti on välillä ollut raastavaa. Hyvin usein olen kaivannut sitä, että se lähikumppani ja paras ystävä olisi ollut läsnä. Olen tottunut jakamaan reissukokemukset yleensä Ollin tai muun reissuseuran kanssa. Vaikka olen kohdannut täällä jo nyt upeita hetkiä ja ihmisiä, niin välillä yksinäisyys on hiipinyt sisimpääni. Luulen, että se johtuu siitä, kun kukaan ei tunne minua kunnolla täällä ja vastaavasti minä en tunne muita kunnolla. Täällä on ihan jokaisen kanssa aloitettava alusta, eikä monikaan esimerkiksi tiedä, missä Suomi sijaitsee tai millaisesta paikasta tulen. Lisäksi tunnen jollain tavalla olevani haavoittuvaisempi täällä kuin kotona Suomessa ja olen käynyt läpi vaikeita tuntemuksia. Niistä on kuitenkin aina päästy yli, ja olo on keventynyt ajan kanssa. Sen olen huomannut, että itselle pitää antaa aikaa ja yrittää olla armollinen itselleen. Yritän parhaani mukaan hyväksyä myös negatiivisemmat tuntemukset ja ajatella, että voin oppia niistä ja ne ovat osa tätä kokemusta. Voin jo nyt todeta, että yksin lähteminen antaa rohkeutta ja avaa mahdollisuuden kokea asioita eri tavalla kuin tuttujen kanssa matkatessa.
Pikkuhiljaa muodostuneet rutiinit ovat helpottaneet koti-ikävää ja tuoneet kodikkuuden tuntua tänne. Esimerkiksi iltaisin on yhteinen illallinen, jonka äärelle me vapaaehtoiset, isoäiti mama ja muutamat lapsista kokoonnumme. Syömme, juttelemme ja katsomme televisiota yhdessä. Ruoka tehdään tulella kuten monissa muissa paikoissa täällä. Olen päässyt itsekin kokkailemaan pari kertaa ja totesin, että aikamoisia savuja siinä saa hengitellä keittiötilassa. Terveysvaikutukset ovat varmasti merkittävät, jos ja kun savussa kokkailee vuodesta toiseen.
Yritän parhaani mukaan hyväksyä myös negatiivisemmat tuntemukset ja ajatella, että voin oppia niistä ja ne ovat osa tätä kokemusta. Voin jo nyt todeta, että yksin lähteminen antaa rohkeutta ja avaa mahdollisuuden kokea asioita eri tavalla kuin tuttujen kanssa matkatessa.
Monia tuttujani on kiinnostanut, millaista ruokaa täällä syödään. Kaikista yleisin ruoka on ugali eli maissijauhoista tehty puuro. ”Ugali makes you strong” minulle on vakuuteltu. Ugalin lisäksi olemme syöneet keitettyjä paikallisia kasviksia, papuja, linssejä, kalaa ja lihaa. Veikkaisin, että monessa muussa perheessä ei ole mahdollista syödä lähellekään niin monipuolisesti kuin meidän perheessämme. Paikallinen erikoisuus on chapati, joka näyttää hieman letulta, mutta on hyvin erimakuinen. Chapati on yksi lempiherkuistani täällä, ja se oli minulle tuttua ruokaa ennestään Tansaniasta. Myös kasvis nimeltä sukuma on herkkua! Aamuisin juomme teetä maidolla ja popsimme uppopaistettuja mandazeja, jotka näyttävät munkeilta ilman sokeria. Lisäksi tarjolla on usein pähkinöitä ja valkoista leipää, joten mikään terveellisyyspommi aamupala ei ole. Onneksi täällä on runsaasti tuoreita hedelmiä, kuten mangoja, banaaneja, vesimelooneja ja appelsiineja.
Ylipäätään lasten ja maman kanssa on ollut ihana viettää aikaa. Lasten kanssa olemme esimerkiksi pelanneet jalkapalloa, pesseet pyykkiä, harjoitelleet valokuvausta, tanssineet tai muuten vaan kikattaneet ja pelleilleet. Jalkapallona toimii kangaspaloista koottu pallo, mistä saimmekin idean, mitä Olli voisi tuoda tuliaisiksi tänne, kun hän tulee Kenia-visiitille. Lapset ovat myös innostuneet joogamatostani ja hyppynarustani. Lihaskuntotreenin aikana meitä on parhaimmillaan ollut varmaan viisi ihmistä lomittain tuolla minun matollani. Totesin, että jos haluan tehdä treenin rauhassa, niin kannattaa pysytellä lukkojen takana omassa huoneessa. 😀
Ensimmäisenä viikonloppuna pääsimme kolmen muun vapaaehtoisen kanssa hautajaisiin, joita täällä kutsutaan nimellä ”celebration of life”. Sadat ihmiset, kulkue, kuorolaulut, rukoukset, tanssi ja musiikki todistivat meille, että hautajaiset ovat täällä suuri yhteisöllinen tapahtuma. Kesken tapahtuman host-isäntäni pyysi meitä seuraamaan paria paikallista miestä, joiden johdattelemana päädyimme tilaisuuden lounaalle. Ruokana oli ugalin lisäksi esimerkiksi kanaa, joka vaikuttaa olevan erikoistilaisuuksien ruoka täällä. Päivä päättyi niin, että paikalliset hautasivat arkun kovassa ukkosessa, musiikki soi täysillä ja muutama paikallinen jammaili rytmin tahtiin.
Entä miltä vaikuttavat vapaaehtoistyöt? Olen päässyt tutustumaan paikallisen järjestön työhön pikkuhiljaa. Järjestö on pieni ja pyörii oikeastaan täysin vapaaehtoisvoimin järjestön perustajista muihin vapaaehtoisiin. Tehtävää on paljon, resursseja vähän ja järjestöä pyörittävät ovat kiireisiä ja monessa mukana. Ilahduttavaa on ollut se, että täällä on paljon paikallisia vapaaehtoisia eli me ulkomaalaiset vapaaehtoiset olemme pieni osa kokonaisuutta. Ensimmäisinä päivinä tutustuin toimistolla yleisiin asioihin, tapasin lukemattomia toimistolla käyviä paikallisia ja vierailin esimerkiksi järjestön perustamassa koulussa. Koululla olen ollut nyt auttamassa muutamana päivänä ja kerron siitä lisää tulevissa postauksissa.
Ensimmäisinä päivinä olin mukana myös järjestön omistaman farmin töissä. Kuokimme maata ja istutimme siemeniä yhdessä paikallisen komitean jäsenien kanssa. Farmin tavoitteena on vahvistaa järjestön omavaraisuutta ja viljellä ympäristöystävällisesti luonnon kiertokulkua hyödyntäen. Farmilla on myös kala-allas ja tarkoitus on, että jatkossa kalat saisivat ravintoa farmille hankittavien kanojen ulosteista. Tällä hetkellä ruoka joudutaan ostamaan erikseen järjestön koululle, joten tahtotila on, että tulevaisuudessa koululaiset saisivat ruuan suoraan farmin antimista.
Kipepeo Community Empowerment Program -järjestö juhlii pian kymmenettä syntymäpäiväänsä. Tiedossa on isot kekkerit, jonne ollaan kutsumassa niin vaikuttajia kuin tämän yhteisön jäseniä. Muiden vapaaehtoisten kanssa olemme puunanneet esimerkiksi kutsuja, ja työtä riittää varmasti vielä myös ennen juhlaa että kyseisenä juhlapäivänä. Lisäksi minun on ollut tarkoitus käydä läpi järjestön verkkosivuja ja muuta viestintää, jotta voisimme yhdessä perustajien kanssa pohtia, miten niitä voisi kehittää. Tällä viikolla osallistuin tsekkiläisen vapaaehtoisen ja paikallisen sairaanhoitajan vetämään workshopiin, jossa nuoret tytöt saivat tietoa kuukautisista ja niihin liittyvistä asioista, kuten siteiden käytöstä. Tuo oli hurjan mielenkiintoinen ja opettava tilaisuus, josta haluan kertoa vielä tarkemmin erikseen.
Tämä ensimmäinen blogipostaus sai odottaa, mutta perille ja alkuun on päästy. Jo pelkästään tämä kaksi viikkoa on ollut iso oppitunti monelta kannalta. Edelleen joka päivä tapaan uusia ihmisiä, teen uusia oivalluksia ja koen uusia asioita.
Tervetuloa seuraamaan blogiani myös Instagramin, Facebookin ja Blogit.fi:n puolella. Erityisesti Intagramin stoorien puolelle olen laittanut välähdyksiä arki- ja juhlahetkistäni Keniassa.
32 Comments
Espanjaan
Olipa paljon hienoa ja tärkeää asiaa. Seuraan tätä kovin kiinnostuneena siksi, että olen itsekin ollut Keniassa lyhyellä vapaaehtoisjaksolla, kuten jo ensimmäiseen postaukseesi kommentoin (kävin juuri korjaamassa tökerön kirjoitusvirheeni). Oma vapaaehtoisjaksoni oli siis Opettajat ilman rajoja -järjestön organisoima ja liittyi paikalliseen opettajakoulutukseen ja opetusmenetelmien kehittämiseen oppilaskeskeisemmiksi. Miten tutuilta nuo värit ja tunnelmat tuntuvatkaan! Hiekka, maisemat ja moskiittoverkot. Ja hymyillen katselin kuvaasi lapsista, jotka innoissaan katsovat kameran näytöltä, millaisia kuvia ovat ottaneet. Muistan tuon innon tosi hyvin. Sidoin kameran ranteeseeni, kun tuntui siltä, että poikalauma seuraavaksi lähtee juoksemaan karkuun kamerani kanssa 🙂 . Tutuilta kuulostavat myös tunneprosessit, jota erilaisuus ja omasta perheestä irti oleminen saavat aikaan. Tuo oli se juttu, mikä muutti aika paljon omaa itseäni, vaikka jaksoni ei niin kovin pitkä ollutkaan. Hyvää jatkoa sinulle, seurailen edelleen!
4.10.2019 at 20.13Emilia
Kiitos kommentista ja siitä, että jaoit kokemuksiasi ja kiva kun seuraat tätä reissua 🙂 Itseä helpottaa, kun kuulee, että toisillakin ollut samantapaisia kokemuksia ja tuntemuksia! Sun reissu kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Oli varmasti vaikuttava ja opettavainen kokemus. Kouluissa täällä tosiaan riittää haasteita. Opettajat ilman rajoja on tuttu nimeltään 🙂
16.10.2019 at 09.18Cilla
Ihanan kattava postaus 🙂 Itseäni kiinnostaa myös vapaaehtoistyöt ja kuulun erilaisiin ihmisoikeus- ja luonnonsuojelujärjestöihin, Kiva kuulla, että sinulla kaikki on lähtenyt sujumaan hyvin. Varmasti tuo yksinäisyyden tunne menee ohi ajallaan ja aika Keniassa kuluu kuin siivillä. Olin keväällä 10 viikkoa yksin Keski-Amerikassa ja muistan kokeneeni noita samoja tunteita. Itkin välillä yksin omaa oloani, mitä ei helpottanut se että näki ympärillä äärimmäistä köyhyyttä voimatta pelastaa kaikkia kohtaamiaan ihmisiä.
6.10.2019 at 15.42Jaksamista ja mukavia hetkiä sinne 🙂
Emilia
Kiitos kommentista ja kannustuksesta <3 On helpottavaa kuulla, että toisillakin ollut samanlaisia tuntemuksia. Tuo Keski-Amerikan kokemuksesi kuulostaa mielenkiintoiselta!
16.10.2019 at 09.22Ne Tammelat
Hurjan mielenkiintoista! Teet todella tärkeää työtä siellä ja se on varmasti rankkaa, kun tulee niin paljon uusia juttuja vieraassa ympäristössä. Tsemppiä koti-ikävän kanssa painimiseen. Saat tuosta varmasti uskomattoman hienon kokemuksen ja voimavaraa itsellesi myöhempiä koitoksia varten, että ihan pienet vastoinkäymiset eivät enää tulevaisuudessa lannista.
7.10.2019 at 19.11Emilia
Kiitos kannustuksesta, se merkitsee paljon! Jo nyt on tullut koettua ja opittua vaikka mitä juttuja, jotka varmasti hyödyttävät ja auttavat kantamaan tulevaisuudessa.😊
16.10.2019 at 09.24Pirkko / Meriharakka
Vaikuttaa idylliseltä 🙂 – kuten niin monessa maailman kolkassa maasta on monesta. Tämä on erilaista Keniaa kuin terroristi-iskuistakin kyseenalaista mainetta kerännyt Nairobi tai Kenian monet luonnonpuistot. Tuo yksinmatkustaminen vs. kumppanin kanssa matkustaminen – voin kuvitella, että kaipaat kokemusten jakamista ja yhteisten muistojen kertymistä, ainakin minä parina pääosin matkustaessani arvostan niitä paljon.
8.10.2019 at 10.03Emilia
Todellakin! Kyllä se tuntuu niin erilaiselta, kun on joku oikeasti sinulle tuttu mukana matkassa 🙂
16.10.2019 at 09.27Käytiin juuri Nairobissa, se oli yllättävän mielenkiintoinen kaupunki ja oli tietysti hyvin erilaista kuin tämä maaseutu.
Terhi
Mielenkiintoista luettavaa. Olen itsekin aikoinani ollut vapaaehtoistyössä vaikkakaan en koskaan Afrikassa. Onneksi sinä niinkuin useimmat muutkin suomalaiset ovat tottuneet mökkielämään ilman mukavuuksia niin sopeutuminen alkeellisiin olosuhteisiin ei ole mikään suuri järkytys.
8.10.2019 at 12.34Myös tuo oman perheen ikävöinti kuulostaa tutulta. Se helpottaa varmasti kun opit tuntemaan ihmiset paremmin uudessa perheessäsi.
Emilia
Kiitos Terhi 😊 Kun kuulee toisten koti-ikävästä ja muista samoista tuntemuksista, niin se helpottaa omaa fiilistä.
16.10.2019 at 09.30Katja / Lähtöselvitetty
Ihanaa lukea näitä kokemuksia – ja erityisesti myös niitä negatiivisempia puolia. Mikään ei maailmassa ole täydellistä, mutta varmasti kokemus menee silti reilusti plussan puolelle. Vapaaehtoistyö alkaa tänä päivänä pitämään sisällään niin monenlaista yrittäjää, että oli myös kiva lukea järjestäjästä, jolla homma toimii. Pääset oikeasti olemaan hyödyksi ja tutustumaan paikallisiin. Ja ihanaa, kun lapset ovat päässeet harjoittelemaan valokuvaamista – se on tänä päivänä digikameroiden ansiosta niin helppoa.
10.10.2019 at 09.23Emilia
Kiitos Katja!😊 Niin kuin sanoit mikään ei ole täydellistä ja kaikista haasteistakin olen oppinut täällä valtavasti. Vapaaehtoistyön saralla toimijoita tosiaan riittää loputtomiin, ja se on kiva, että tämä järjestö toimii oikeasti ruohonjuuritasolla.
16.10.2019 at 09.38Annemaria/Samppanjaa muovimukista
Vaikeimpia koti-ikävän täyttäminä hetkinä mieti, miten hienoa saada mahdollisuus näin ainutlaatuiseen kokemukseen. Tsemppiä sulle ja kiva lukea jatkossa lisää kokemuksistasi.
10.10.2019 at 21.33Emilia
Kiitos Annemaria kannustuksesta, niin yritän tehdä! 🙂 ja kiva kun seuraat😊
16.10.2019 at 09.39Jenna / Citylights & Sunsets
Kiva lukea kuulumisia sieltä! Tosi mielenkiintoinen reissu sulla muutenkin 😊 Koti-ikäväkin varmasti välillä iskee, mutta kokemus on varmasti sen arvoinen!
11.10.2019 at 18.18Emilia
Niinpä, uskon että negatiivisistakin ajatuksista voin oppia paljon😊
16.10.2019 at 09.41Periaatteen Nainen
Ihanaa kun kerrot arjestasi siellä, hienoja kuvia ja kuulostaa kaikessa yksinkertaisuudessaan ja karuudessaan kovin kiehtovalta.
12.10.2019 at 16.26Emilia
Kiitos 😊😊
16.10.2019 at 09.42Anmarien
Todella erilaisessa ympäristössä oleminen jo itsessään vie voimia vaikka olisi mukavaakin ja samalla uusien työtehtävien ja nimien opettelu vie varmasti voimia. Pikkuhiljaa kun arki alkaa rullaamaan ”normaalimpana” pääsee varmasti paremmin myös nauttimaan.
12.10.2019 at 20.10Luonto näyttää kuvissa aivan ihastuttavalle. Sai kaipaamaan Etelä-Afrikkaa.
Emilia
Kiitos kommentista, noin itsekin ajattelen 🙂 Luonto on täällä tosiaan upeaa <3
16.10.2019 at 09.44Outi / Maa Quzuu -matkablogi
Olenkin seuraillut Instagramista seikkailujasi vapaaehtoistyössä ja vaikuttaa kokonaisuudessaan mielettömän avaralta kokemukselta! Minusta on aina niin mielettömän upeaa kun ihmiset lähtevät tekemään vapaaehtoistyötä. Osittain siksi, että se on ollut jo nuoresta lähtien oma haaveeni, jota en ole toteuttanut ja erityisesti siksi, että yleisesti vapaaehtoistyö on vaan niin arvokasta ja avartavaa molemmin puolin. Tsemppiä jatkoon ja voimaa pahimpien koti-ikävien varalle!
12.10.2019 at 20.45Emilia
Kiitos Outi kannustuksesta 🙂 🙂 ja kiva, että seurailet mun juttuja täällä! Toivottavasti säkin pääset toteuttamaan haaveesi joku päivä 🙂
16.10.2019 at 09.52Sini
Vapaaehtoistyö on iso juttu ja antaa varmasti paljon niin sinulle kuin koko yhteisölle siellä. Kenian kuvasi ovat tosi kauniita.
12.10.2019 at 22.42Emilia
Kiitos Sini 😊
16.10.2019 at 09.52Anna-Katri / Adalmina's Adventures
Upeat maisemat tuolta ylhäältä kalliolta, ja nuo Afrikan auringonlaskut ovat kyllä niin häikäiseviä! Sinulla tulee kyllä varmasti olemaan ikimuistoisia hetkiä siellä ja rikastuttaa elämääsi vielä pitkään reissun jälkeenkin. Varsinkin tuo paikallinen arki ja perhe-elämä on sellaista mitä ei perusturistimatkalla pääse kokemaan.
13.10.2019 at 09.00Emilia
Kiitos Anna-Katri 😊 Niinpä, on opettavaista ja avartavaa nähdä ja päästä osalliseksi ihmisten tavallisesta elämästä. Sitä arvostan!
16.10.2019 at 09.54Tiina Johanna / Kookospalmun alla
Vaikuttaa todella upealta kokemukselta ja mahdollisuudelta. Itsekin olin juuri viikon vapaaehtoistyössä Teneriffalla valaiden ja delfiinien tutkimuksen parissa, mutta aihepiiri oli tietenkin ihan erilainen ja Teneriffan oloja eikä kulttuuria voi verrata Afrikkaan millään muotoa. Afrikka on niin oma maailmansa, kaikki tuo luonnon kauneus ja monimuotoisuus, ihmisten aitous ja länsimaalaisuudesta eroavat elinolosuhteet ja tavat. Olisi upeaa päästä se itsekin kokemaan. Ihana lukea tätä sinun tekstiäsi aiheesta ja koti-ikävästä huolimatta ihanasti osaat nauttia joka hetkestä! 🙂 Varmasti matka tulee antamaan vielä paljon . 🙂 Innolla odotan seuraavia postauksiasi aiheesta!
13.10.2019 at 13.39Emilia
Kiitos Tiina😍 Nuo kaikki kannustukset merkitsevät paljon ja ihana kuulla, että seuraat 😊 Luinkin postauksesi Teneriffalta, ja se kuulosti mielenkiintoiselta! Voisin myös mennä tekemään lyhyeksi ajaksi jotain eläimiin liittyvää vapaaehtoistyötä.
16.10.2019 at 10.02Eve, Jetlaggies
Mikä ihana elämys sulla on juuri käsissäsi<3 Itse aikanaan lähes 20 vuotta sitten sain tehdä työmatkan Sambiaan, ja miten ainutkertainen kokemus siitä tuli. Niitä muistoja en unohda koskaan:)
13.10.2019 at 22.36Emilia
Kiitos Eve <3 Hienoa, että sulla on jäänyt työmatkalta mieleenjääneet kokemukset, jotka merkitsee yhä 🙏
16.10.2019 at 10.03Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Wau mikä kokemus! Ollaan matkusteltu varsin paljon eteläisessä ja itäisessä Afrikassa, mutta kohteina on ollut lähes yksinomaan luonnonpuistot, niin sinun kokemus on varmasti täysin erilainen ja pääset näkemään oikeasti paikallista arkea!
16.11.2019 at 17.58Emilia
Kiitos Mikko kommentista😊 Ehdin kyllä näkemään aika laajalla skaalalla Keniaa. Niitä enemmän luonto- ja turistikohteita myös, mutta syvyyttä ja ainutlaatuisuutta reissuun toi juurikin tuo paikallisessa elämässä mukana oleminen.
18.11.2019 at 14.58