Arki- ja juhlahetkiä vapaaehtoistyöjaksollani Keniassa

Tapahtumien täyteiset päivät ovat jatkuneet vapaaehtoistyöjaksollani Länsi-Kenian maaseudulla. Haluan seuraavaksi jakaa työstäni ja vapaa-ajastani muutamia hetkiä ja kohtaamisia, jotka ovat erityisesti jääneet mieleeni.

”Ollaan ylpeitä menkoistamme”− keskustelua kuukautisista tyttöjen kesken

Yhtenä työpäivänä pääsin osallistumaan työpajaan, jossa keskustelimme kuukautisista teini-ikäisten tyttöjen kanssa paikallisella koululla. Tilaisuuden pitivät tsekkiläinen vapaaehtoinen ja paikallinen sairaanhoitaja, joka työskentelee paljon yhteisöjen keskuudessa täällä ja levittää tietoa terveysasioista, kuten perhesuunnittelusta ja HIV:stä. Osasin odottaa, että kuukautisiin liittyy täällä häpeän tunnetta eivätkä tytöt ole saaneet lähellekään yhtä paljon tietoa asiasta kuin esimerkiksi itse sain saman ikäisenä. Kohtaamiset tyttöjen kanssa osoittautuivat hätkähdyttäviksi ja opin paljon työpajan aikana.

Nopeasti kävi ilmi, että tytöt olivat ujoja eivätkä he olleet tottuneet puhumaan aiheesta. Pari tyttöjen opettajaa oli myös paikalla. Jää rikkoontui pikkuhiljaa siten, että keskustelimme ensin siitä, mistä kukin on ylpeä itsessään. Jotkut kertoivat olevansa ylpeitä tanssitaidoistaan ja jotkut kokkaustaidoistaan. Alkukeskustelujen jälkeen siirryimme itse aiheeseen, jota myös lähestyttiin ylpeyden ja yhteenkuuluvuuden kautta: voimme olla ylpeitä kuukautisistamme, ja se on asia, joka yhdistää meitä kaikkia maailman naisia. Keskustelimme ja jaoimme tarinoitamme esimerkiksi seuraavista kysymyksistä: Olimmeko kuulleet kuukautisista ennen kuin ensimmäinen vuoto tuli? Keneltä saimme ensitietoa? Olimmeko iloisia, kun menkat alkoivat vai hävettikö se? Olemmeko kenties joskus unohtaneet menkkojen tulon ja sotkeneet vaatteemme, mitä sitten teimme? Mitä laitamme pikkuhousuihin, kun menkat alkavat? Ovatko menkat rajoittaneet elämäämme jotenkin? Onko meidät suljettu pois jostain yhteisöllisistä tilanteista niiden takia?

Alkukeskustelujen jälkeen siirryimme itse aiheeseen, jota myös lähestyttiin ylpeyden ja yhteenkuuluvuuden kautta: voimme olla ylpeitä kuukautisistamme, ja se on asia, joka yhdistää meitä kaikkia maailman naisia.

Osa tytöistä ei ollut tiennyt mitään kuukautisista ennen kuin ne alkoivat ensi kerran ja osa taas oli kuullut niistä opettajaltaan. Kukaan ei maininnut, että kotona olisi ennakoitu ja puhuttu aiheesta. Kaikilla menkat eivät olleet vielä alkaneet, joten osa sai ensitietoa tässä työpajassa. Häpeä ja iloisuus jakoivat porukkaa. Kävi selväksi, että punainen pläntti pikkuhousuissa -vahinko on käynyt meistä useammalle ja monta kertaa, vaikka menkat olisivat olleet jo vuosikausia. Monilla tytöistä tai jos kenelläkään ei ole mahdollisuutta käyttää siteitä, vaan he laittavat erilaisia täyteasioita pikkuhousuihin, kuten kangaspaloja.

Menkat myös saattavat rajoittaa koulunkäyntiä, ja lisäksi niihin liittyy erilaisia uskomuksia. Pari tytöistä kertoi, että kuukautisten aikana heitä ei päästetä kirkkoon, koska he ovat likaisia. Toinen yleinen käsitys on, että kasvit kuolevat, jos kuukautisten aikana menee kodin puutarhaan/viljelyksille. Näissä keskusteluissa paikallisen sairaanhoitajan omat kokemukset olivat erityisen hyviä ja toivottavasti rohkaisevia tytöille. Hän kertoi itsekin ennen luulleensa kasvien kuivuvan, jos kasvimaalle eksyy menkkojen aikana. Sitten hän sanoi itse todenneensa, että niin ei oikeasti käy. Käytimme työpajan loppuosan kuukautissuojien askarteluun. Lopuksi jokainen tyttö lähti tilaisuudesta kädessään kuukautissuoja, jonka väliin on mahdollista vaihtaa uudet/pestyt kangaspalat.

Avustamassa koululla

Viime viikkojen aikana vapaaehtoistyönkuvaani on kuulunut myös avustaminen paikallisessa koulussa muutamana päivänä viikossa. Koulu ja sen yhteydessä oleva päiväkoti kuuluvat järjestölle, jonka vapaaehtoisena olen täällä. Se on tarkoitettu vähävaraisten perheiden lapsille. Koulumaksujen maksaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Eri-ikäisiä lapsia järjestön koulussa on noin 50, ja heidät on jaettu useampaan ryhmään. Pidän erityisesti siitä, että luokkakoot ovat pieniä. Yhdessä luokassa lapsia on noin kolmesta viiteentoista riippuen ikäryhmästä. Kuulemma julkisessa koulussa yhdessä luokassa on monia kymmeniä lapsia, jopa 80.

Tein alusta asti järjestön työntekijöille sekä koulun johtavalle opettajalle selväksi, etten ole opettaja eikä minulla ole siihen mitään pätevyyttä. Halusin keskustella asiasta, jotta olisimme yhdessä samalla viivalla. En myöskään halua edistää ajatusta esimerkiksi siitä, että pelkkä valkoihoisuuteni tekisi minusta pätevän opettajan. Ylipäätäänhän länsimaalaisia on paljon vapaaehtoisina kouluissa, mikä tuntuu ristiriitaiselta, sillä voisin veikata, että vain murto-osa heistä on kouluttautunut/kouluttautuu opettajaksi.

Koulussa on mennyt mukavasti, ja tehtävät ovat tuntuneet minulle sopivilta. Olen avustanut opettajia tunneilla (mutta en itse ole ollut vastuussa opetuksesta), tarkistanut tehtäviä, valvonut kokeita, siivonnut paikkoja ja leikkinyt lasten kanssa pihalla. Olen auttanut keittäjää ruuan valmistuksessa ja tiskaamisessa sekä hoitanut hänen pientä vauvaansa. Lapset saavat koululla sekä puuroaterian että iltapäivällä lämpimän lounaan. Nuo ateriat voivat olla heidän ainoat kunnon ruokansa koko päivänä.

Keittäjän lisäksi olen tutustunut koulun johtavaan opettajaan sekä muihin opettajiin. On ollut mukava saada uusia paikallisia tuttavuuksia ja oppia heiltä kenialaisesta koulunkäynnistä. Kuten kerroinkin aiemmassa postauksessani, järjestön kaikki työntekijät toimivat vapaaehtoistyöpohjalta ja niin myös koulun opettajat ja keittäjä. Ei voi kuin nostaa hattua heille, että he tulevat koululle joka arkipäivä vapaaehtoisesti opettamaan lapsille uusia asioita ja valmistamaan ruuan. Johtava opettaja on työskennellyt koululla jo monta vuotta ja on siihen hyvin sitoutunut.

Yhtenä päivänä saimme koululle vieraita, kun eräs toisen järjestön työntekijä tuli tutustumaan kouluun. Keskustelimme kurista, tarkemmin fyysisestä kurittamisesta ja positiivisista tavoista tukea ja opettaa lapsia. Keniassa lapsiin kohdistuva väkivalta on kielletty kaikissa olosuhteissa. Kuitenkin sitä tapahtuu täällä paljon esimerkiksi kouluissa. Esimerkiksi minun host-perheeni lapset ovat kertoneet tulleensa lyödyiksi koulussa. Meidän koulussamme ei ainakaan minun nähteni kukaan opettajista ole lyönyt lapsia, mutta en voi mennä takuuseen. Sen tiedän, että järjestön perustajat ja johtava opettaja eivät sitä hyväksy ja positiivista on se, että näistä asioista keskustellaan.

Koulussa kohokohtia ovat olleet, kun lapset harjoittelevat laulu- ja tanssiesityksiä iltapäivisin. Tanssin lomassa opetin heille oman lapsuuden hittini Sutsisatsin, jonka sanat oli helppo kääntää englanniksi. Voin todeta, että kappale kimposi hetimiten hitiksi myös tässä maailmankolkassa. Esitimme Sutsisatsin viime viikolla Kipepeon 10-vuotisjuhlassa parille sadalle ihmiselle.

Harmillisesti viimeinen koulupäivä on ensi tiistaina, jonka jälkeen lapset jäävät yli kaksi kuukautta kestävälle lomalle. Tiistai tulee kuitenkin olemaan kiinnostava päivä, kun päiväkoti-ikäisillä lapsilla on valmistujaisjuhlat ennen ensimmäiselle luokalle siirtymistä.

10-vuotisjuhla toi yhteisön ja päättäjät yhteen

Viime viikon puristus oli, kun noin 300 ihmistä kokoontui juhlimaan Kipepeo-järjestön 10-vuotismerkkipäivää. Paikalle saapui niin järjestön paikallisia vapaaehtoisia, järjestön tukemien eri ryhmien jäseniä, poliitikkoja ja muita päättäjiä. Hienoa, että tällainen virstanpylväs sattui juuri sille ajalle, kun olen täällä. Meitä oli iso porukka järjestämässä tapahtumaa, mutta silti saimme suhata paikasta toiseen koko päivän.

Juhlapäivän ohjelmaan kuului puheita ja esittäytymisiä, lasten laulu- ja tanssiesityksiä ja muuta bailaamista, ruokailu, paneeli- ja ständikeskusteluja. Tapahtuma oli hieno tilaisuus esitellä Kipepeon toimintaa ja sen tuloksia. Toivon mukaan se poikii paikalliselle ruohonjuuritason järjestölle uusia verkostoja ja mahdollisuuksia.

Kolmekymppiset kenialaisittain

Synttäreistä synttäreihin. Minullakin oli täällä tärkeä merkkipaalu, sillä täytin lokakuun alussa 30 vuotta. Olin maininnut asiasta, että olisi kiva viettää niitä ainakin isäntäperheeni jäsenien kesken, mutta juhla paisui pikkuhiljaa kuin mandazi-taikina. Lopulta kekkereissäni oli noin 30−40 ihmistä, osa kutsuttuja ja osa kutsumattomia niin kuin täällä on tapana.

Host-perheeni mama ja muut perheeni naiset tekivät herkullisen illallisen, jonka valmistusvaiheessa minäkin yritin kantaa korteni kekoon. En voi vain sille mitään, että täällä tunnen itseni entistä enemmän rähmäkäpäläksi käsistään kokeneiden ja taitavien ihmisten keskellä, oli kyse sitten ruuanlaitosta, pyykinpesusta tai muista arkisista askareista. Muut ulkomaalaiset vapaaehtoiset toivat yllätykseksi kakun, joka oli koottu chapatista, maapähkinävoista, suklaasta ja banaanista.

Juhla paisui pikkuhiljaa kuin mandazi-taikina. Lopulta kekkereissäni oli noin 30−40 ihmistä, osa kutsuttuja ja osa kutsumattomia niin kuin täällä on tapana.

Instagramin Kenia-tarinoiden kohokohdista voit palata hetkeen, kun pääsin osaksi täkäläisiä synttäriperinteitä. Päälleni kaadettiin saavillinen vettä ja loppusilauksena Coca-Colaa. Voin vannottaa, että en ikinä unohda Keniassa vietettyjä kolmekymppisiäni, joita juhlin juuri tutustumieni ja juuri tapaamieni ihmisten kanssa.

Kenian tarinoitani voit lukea lisää seuraavista:

• Terveisiä Keniasta!
• Matkakokemuksia Keniasta
• Maasaiden mailla – telttailua Kenian Maji Motossa
• Lähtöfiiliksiä – syksyksi Keniaan vapaaehtoistyöhön

Tervetuloa seuraamaan blogiani myös Instagramin, Facebookin ja Blogit.fi:n puolella. Erityisesti Instagramin stoorien puolelle olen laittanut välähdyksiä arki- ja juhlahetkistäni Keniassa.