Villefranche-sur-Mer ja Ranskan Riviera ihastuttivat keväällä

Väistyvä talvi ja lämmittävä aurinko toivat minulle mieleen viime kevään, kun päädyin pääsiäisen aikaan Ranskan Rivieralle, Cote d’Azurille Villefranche-sur-Mer -nimiseen kaupunkiin. Tuohon aikaan mieleni oli raskas ja kuormittunut henkilökohtaisen elämäntilanteen takia ja kaipasin irtiottoa jonnekin lämpöiseen, pieneen, rauhalliseen ja meren äärellä olevaan paikkaan.

Jostain mieleni sopukoista ajatuksiini hiipi mielikuva kauniista ja merellisestä Ranskan Rivierasta. En ollut ikinä ennen käynyt Ranskassa ja tunnen edelleen kyseistä maata todella huonosti, mutta jotenkin intuitioni kertoi minulle, että sieltä voisi löytyä jokin kotoisa sopukka tähän väliin.

Myös aviomieheni innostui tästä meille molemmille uudesta kohteesta ja muutaman etsinnän jälkeen olin jo päättäväisesti varaamassa meille majoitusta Nizzan itäpuolella olevasta pienestä Ezen historiallisesta kylästä. Tulimme kuitenkin vielä toisiin ajatuksiin, kun tutustuimme Villefranche-sur-Meriin, joka sijaitsee aivan meren rannalla kauniin lahden suojassa. Spontaanin reissumme kohde oli valittu.

Kun sitten eräänä kevätaamuna tupsahdimme Ranskan maankamaralle ensi kertaa, häkellyin siitä, miten pitkällä kevät siellä jo oli. Musta villatakki kuumotti, kun istuuduimme ranskalaisen uber-kuskin takapenkille ja kerroimme hänelle koordinaatit.

Jo tämän ensimmäisen ensikohtaamisen perusteella sain heittää kliseiset ennakkoluulot tylyistä ja ylimielisistä ranskalaisista romukoppaan: kun ajoimme Nizzan läpi, kuskimme esitteli meille kaupunkia ja selosti, minne täällä kannattaisi suunnata. Kun ajelimme näyttävien, Rivieran rinteillä sijaitsevien mahtipontisten talojen ohi, hän kertoi, ketkä niitä hallitsivat. Yksi ohittamistamme upeista historiallisista taloista kuului tätä nykyä venäläiselle oligarkille. Jossain täällä kuulemma myös Elton John piti yhtä taloistaan.

Villefranche-sur-merin kohdalla kuskimme halusi välttämättä pysähtyä, näyttää meille maisemia ja ottaa meistä ensimmäiset reissun yhteiskuvat. Tältä pysähdyspaikalta näkyi myös viereiseen kuntaan Saint-Jean-Cap-Ferratille, jonka tulisimme kiertämään kävellen seuraavina päivinä.

Villefranche-sur-Mer on tunnelmallinen pieni kaupunki meren äärellä

Kun varasimme reissua, majoitusvaihtoehtoja Villefranche-sur-Meriin ei ollut mitenkään ihan hirveästi. Lopulta päädyimme varaamaan yksityisen pienen huoneiston sen hyvän sijainnin ja parvekemaisemien perusteella. Omistaapa itsekin tällainen asunto, josta levittäytyy eteen kokonainen Välimeren lahden poukama. Aamuisin kun joimme kahvia kello kahdeksan aikaan parvekkeella, aurinko levittäytyi ensin Villafranche-sur-Merin ylle ennen kuin se otti haltuunsa koko lahden.

Kevätpäivämme Ranskan Rivieralla koostuivat kävelyistä merenrantoja pitkin sekä ympäristön kaikenlaisesta ihmettelystä ja ihastelusta. Silmäkarkkia oli tarjolla joka puolella: Kun laskeuduimme majapaikaltamme Villefranche-sur-Merin vanhaankaupunkiin, löysimme itsemme punaisten, keltaisten ja mintun sävyisten vanhojen kivitalojen keskeltä. Istahdimme pienen aukion penkille ison lehtipuun alle, seurasimme kaupungin pulujen kokousta ja kuuntelimme samalla seuraavan nurkan takana olevan muusikon soittoa.

Turkoosin ja sinisen väreissä uinuva meri kutsui uimaan, mutta kun kävin kahlaamassa sen vienoissa aalloissa, hipsin pikaisesti takaisin. Aamut ja illat olivat täällä hiljaisia, mutta päivisin ranskalaiset valtasivat Villefranche-sur-Merin uimarannan.

Tämä ihastuttava ja sympaattinen merenrantakaupunki vaikutti olevan enemmän sellainen turistien (tuohon aikaan suurin osa oli paikallisia turisteja) suosima päiväretkikohde kuten olimme arvelleet. Minulle käy aina silloin tällöin reissuilla niin, että ihastun Villefranche-sur-Merin kaltaisiin kaupunkeihin ja usein toivoisin, että minulla olisi niissä enemmän aikaa harhailla kuin yhden päiväretken verran. Tällä reissulla olin innoissani siitä, että sain vaellella rauhassa ja myös rauhalliseen aikaan näillä somilla kaduilla ja rannoilla.

Kävellen Saint-Cap-Jean-Ferratia ja muuta rannikkoa ympäri

Tällä reissulla mielentilamme oli sellainen, ettemme kaivanneet ihmeempiä aktiviteetteja tai lähitienoon suurempia ja kuuluisampia kaupunkeja, kuten Nizzaa. Sen sijaan lähdimme kävellen Villefranche-sur-Meristä kahteen eri suuntaan: itään lähtiessämme kiersimme viereisen Saint-Cap-Jean-Ferratin niemen ympäri ja lähtiessämme taas länteen kävelimme tovin edes takaisin Nizzaan päin menevää merenrantareittiä. Ostimme leipomoista evääksi patonkia, keksiä ja macaronsia. Kerran otimme päikkärit merenrannassa. Kaunista oli, minne ikinä silmä kantoikaan.

Yhdellä Saint-Cap-Jean-Ferratin kävelyistä pysähdyimme ekstempore Villa Ephrussi de Rothschildilla, joka on vaaleanpunainen villaunelma keskellä isoa puutarha-aluetta. Ranskalainen paronitar Beatrice de Rothschild rakennutti villan 1900-luvun alussa, ja hän on myös itse asunut villassa. Rakennus toimii nyt museona, jossa on esillä paronittaren keräämää taidetta ja sen ympäristössä pääsee taas tutustumaan villan yhdeksään eri teemapuutarhaan.

Ezen kukkuloilla 

Vaikka emme päätyneet majoittumaan Ezeen, poikkesimme siellä kuitenkin yhtenä päivänä. Villefranche-sur-Meristä pääsee hujauksessa Eze-sur-Merin juna-asemalle, jonka läheltä lähdimme kulkemaan Chemin de Nieztsche -nimistä patikkapolkua ylös kukkuloille Ezen historialliseen kylään. 

Vaeltelimme hetken päämäärättömästi Ezen keskiaikaisilla kujilla, kunnes halusimme jo poiketa Ezen kasvitieteelliseen puutarhaan, Jardin botanique d’Èzeen. Erilaisten kaktusten, mehikasvien ja veistosten valloittamasta puutarhasta on mielettömän upeat panoramanäkymät yli keskiaikaisen kylän, Rivieran rannikon ja kukkuloiden, kauas meren horisonttiin asti.

Tuijottelin näitä maisemia hämmästyneenä ja samalla teki mieli liittyä kuokkavieraaksi häihin, joita juhlittiin edempänä puutarhan alapuolella olevalla hotellin terassilla. Bilemusiikki kaikui meille puutarhaan asti, kun juhlaväki piti hauskaa näiden eeppisten maisemien ympäröimänä. Yritin kurkottaa kaulaani siinä toivossa, jos vaikka näkisin vilauksen jostain filmitähdestä hotellin terassilla.

Kun jätimme Ezen puutarhan ja kaktukset taaksemme ja palasimme kylän keskiaikaisille kujille, olivat ne jo niin täpötäynnä muita turisteja, että alkoi ahdistaa. Vapaata lounaspaikkaa tuntui olevan mahdoton löytää, joten etsimme lähimmän bussipysäkin ja hurautimme takaisin Villefranche-sur-Meriin. 

Jos olet innostunut lukemaan Ezestä lisää, kannattaa kurkata Boarding Time -blogia kirjoittavan Jennin postaus.

Merci Villefranche-sur-Mer

Kun nyt vuoden jälkeen palasin muistelemaan tätä reissua, mieleni täyttyi lämmöllä. Tuolla oli ihanan keväistä ja lämmintä huhtikuun puolivälissä ja se mikä pääsi myös yllättämään oli ihmisten ystävällisyyys. Menimme sitten mihin tahansa ravintolaan tai leipomoon, niin kaikkialla meitä palveltiin ilolla ja huomaavaisuudella. Siitäkin huolimatta, että puhuimme ranskaa vain sen mercin verran.

Kannatti kuunnella omaa intuitiota ja antaa spontaanin idean kuljettaa meidät Villefranche-sur-Meriin. Pidin myös siitä, että tälle reissulle ei ollut kummempia suunnitelmia eikä aikataulutuksia, joten päivisin jalat veivät sinne, mikä kunakin aamuna tuntui hyvältä. Ennen reissuja tykkään yleensä tutustua paikkoihin etukäteen, mutta tällä kertaa sekin jäi vähemmälle eikä minulle ehtinyt muodostua kovin paljoa erilaisia mielikuvia ja odotuksia, mikä oli myös virkistävää.

Mieleeni jäi erityisesti tuo idyllinen pieni merenrantakaupunki ja sieltä eteenpäin jatkuvat kävelyreitit, joiden varrella sai tuijotella merta, maistella ranskalaisia eväitä ja jatkaa sitten matkaa, kun siltä tuntui.

Tervetuloa seuraamaan blogiani myös Instagramin puolella.