10 vuotta yhteistä seikkailua

Te, jotka olette seikkailujani seuranneet, olette varmasti huomanneet välillä kuvissa ja välillä rivien välissä viuhahtelevan aviomieheni. Olemme olleet Ollin kanssa nyt kymmenen vuotta yhdessä. Haluan hetkeksi syventyä ja jakaa ripauksia yhteisestä seikkailustamme, jossa maailman näkemisellä on ollut suuri rooli.

Kymmenes yhdessäolopäivämme koitti tässä hiljattain, ja viides hääpäivämme on heinäkuussa. Niiden kirjoittaminen tai ääneen sanominen tuntuu yhtä aikaa sekä hurjalta että hienolta. Vaikea käsittää, että olen oikeasti ollut kolmasosan elämästäni kimpassa jonkun kanssa. Hui! Aikamoista. Sitten taas toisaalta se tuntuu yhdeltä maailman luonnollisimmista ja ihanimmista asioista, kun mietin niitä kaikkia kokemuksia ja seikkailuja, joita olemme kokeneet yhdessä. 

Ne parikymppiset, toisiinsa ihastuneet Emilia ja Olli olivat jonkin verran erilaisia kuin mitä minä ja hän olemme tällä hetkellä. Totta kai samat ihmiset ovat siellä pohjalla luonteenpiirteineen, mutta aika paljon on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ne ovat muokanneet meitä molempia. Molemmat ovat muuttuneet, mutta meidän tapauksessamme olemme menneet enemmän samaan kuin eri suuntaan. En pidä yhteisiä vuosia mitenkään itsestään selvyytenä. Samalla olen todella kiitollinen siitä, että voin yhä sanoa tuota toista niin rakkaakseni, parhaaksi ystäväkseni kuin parhaaksi matkakumppanikseni.

Mielestäni yksi yhdessäolomme parhaista asioista on ollut se, että olemme aina pyrkineet tukemaan ja rohkaisemaan toista toteuttamaan omia juttujaan ja unelmiaan. Se on vahvistanut meitä ja tuonut yhteen entistä enemmän. Siitäkin huolimatta, että epäilyksiä olisi tullut jostain muualta. Välillä minä mietin liikaa, mitä muut miettivät ja sanovat valinnoistani tai jostain elämäämme koskettavista asioista, mutta Olli on kannustanut eteenpäin omalla polulla.

Kun aloimme olla yhdessä, minulle selvisi saman tien, että Olli oli lähdössä vaihto-opiskelijaksi Saksaan puolen vuoden päästä. En silti koskaan sanonut tai pyytänyt, että älä mene. Välillä Olliin iski epäilys, että pitäisikö sittenkin perua koko juttu, mutta kannustin häntä lähtemään ja toteuttamaan sen, mitä hän oli jo kauemmin suunnitellut.

Äidin kanssa olemme välillä muistelleet huumorilla, kuinka raskaasti itkin Tampereen lentokentällä, kun Olli sitten lipui Ryanairin lentokoneeseen. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tulee kyllä aikamoiset empatiat sitä Emiliaa kohtaan. Minulla oli vielä synttärit päivää ennen Ollin lähtöä. Muistan yhä, miltä silloin tuntui sisuksissa. Synttärilahjaksi sain lahjakortin, joka oikeutti Saksan lentolippuihin. Tein pienen visiitin Ollin luo myöhemmin syksyllä, ja siitä on tosi kivoja muistoja. Ensimmäistä kertaa ulkomailla yhdessä.

Olemme aina pyrkineet tukemaan ja rohkaisemaan toista toteuttamaan omia juttujaan ja unelmiaan.

Ensimmäinen varsinainen yhteinen lomamatkamme oli pakettimatka Kreikan Kalymnokselle. Reissumme ovat olleet aika erilaisia viime vuosina siihen verrattuna, mutta Kalymnokselta on ihanat muistot huikeista maisemista ympärillä vellovaan mereen. Siellä nuorukaiset ajoivat skootterilla tietämättä, millaisia seikkailuja heillä vielä olisi edessä. 

Emme kumpikaan olleet superreissaajia aikojen alussa, mutta yhteinen vaihto-opiskelujakso Balilla vuonna 2012 käänsi meidän molempien elämänrattia. Toisaalta ajattelen itsestäni, että minun sisimmässäni se kipinä ja seikkailijasielu oli kyllä elänyt pidempään. Se vain odotti puhkeamistaan. Molemmissa suvuissani on ollut maailmaa koluavia seikkailijoita ja seikkailijattaria useammassa sukupolvessa ja olin tottunut olemaan kiinnostunut asioista omaa kotipaikkaa pidemmälle. Myös Ollia alkoi kiehtoa entistä enemmän maailman näkeminen.

Yhteinen vaihto-opiskelujakso Balilla vuonna 2012 käänsi meidän molempien elämänrattia.

Kenties spontaani ehdotukseni lähteä Balille seikkailemaan yhdessä tuntui aluksi vain päähänpistolta, mutta siitä tuli lopulta paras idea. Se tavallaan aloitti uuden yhteisen seikkailumme, jolla olemme yhä.

Minusta sillä on ollut paljon merkitystä, että koimme Balin yhdessä. Se venytti meidän molempien maailmankuvaa, vähensi molempien ennakkoluuloja kaikkea “erilaista” kohtaan sekä haastoi kotona Suomessa “normaaleina” pidettyjä asioita. Koimme hienoja hetkiä sekä yhdessä että uusien ystäviemme kanssa ja yritimme myös selvitä yhdessä niistä synkistä hetkistä, joita matkalle myös mahtui. Kävimme myös monissa muissa paikoissa Balin lisäksi.

Sittemmin laajensimme reviiriämme myös Suomessa, muutimme Helsinkiin ja olemme luoneet täällä yhteisen mukavan arjen, jossa meillä on niin omat kuin yhteiset juttumme. Häiden jälkeen suuntasimme Tansaniaan, jossa teimme vapaaehtoistyötä ja matkustimme. Tansanian kokemukset vaikuttivat meihin molempiin ja veivät kenties meitä yhä enemmän samaan suuntaan. Itä-Afrikka, sen luonto ja ihmiset ihastuttivat meitä molempia. Kun olimme molemmat kokeneet samoja asioita, oli meidän helpompi ymmärtää toisiamme.

Kun pari vuotta sitten aloin haaveilla, että haluaisin lähteä soolomatkalle Afrikkaan, Olli tuki minua alusta lähtien. Hän piti sitä hienona mahdollisuutena, vaikka tulisikin taas kamala ikävä. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin irtisanoutua silloisesta työstäni, jotta voisin suunnata enemmän kohti omannäköisempää elämääni ja unelmiani. Olli kannusti ja rohkaisi tekemään oikean päätöksen eikä missään kohtaa kyseenalaistanut. Hän tuli myös käymään Keniassa, tapasi paikallisen perheeni ja nukkui kanssamme saman katon alla. Se, että hänkin sai kokea ripauksen Keniaa, on ollut todella arvokasta. On ollut helppo puhua asioista jälkikäteen, kun hänkin on käynyt paikan päällä.

Meillä on ollut myös muita todella huippuja reissuja. Olemme löytäneet pariskuntana oman tapamme reissata. Olemme matkanneet paljon myös perheeni ja ystäviemme kanssa. Kun olemme reissussa, tutustumme helposti paikallisiin ja nautimme luontoelämyksistä ja mielenkiintoisten kaupunkien tutkiskelusta. Usein minä innostan, inspiroin ja näytän suuren suunnan, Olli pitää meidät kartalla ja jalat maassa. Sopiva tasapaino säilyy välillä paremmin, välillä huonommin, mutta kaikesta olemme oppineet. Haastamme toisiamme ja inspiroidumme toisistamme.

Arvostan Ollissa erityisesti sitä, miten hän kokemuksiemme kautta on oppinut kohtaamaan ihmiset ihmisinä. Kun tapaamme yhdessä ihmisiä maailmalla, sillä ei ole väliä, mikä ihonväri uudella tuttavallamme on tai mihin kansa- tai uskontokuntaan hän kuuluu. Olemme avoimin mielin matkassa, mikä on vienyt meidät ikimuistoisiin, yhdessä jaettuihin kohtaamisiin ja seikkailuihin. 

Toivon, että tulevaisuudessa pystymme pitämään kiinni siitä ja vahvistamaan sitä, mikä meissä on hyvää ja tekee meistä vahvoja. Pyrimme myös jatkossa tekemään asioita omalla tavallamme ja niin, että se tuntuu meistä niin yksilöinä kuin pariskuntana hyvältä.