Lähtöfiiliksiä – syksyksi Keniaan vapaaehtoistyöhön

Sateet ovat kurittaneet ahkerasti Helsinkiä viime päivinä. Välillä aurinko ilmestyy kuin tyhjästä ja on jälleen aika kaivaa aurinkolasit repun pohjalta. Kuitenkin auringon lämpö on himmeämpää kuin kesällä ja sen vaikutus hukkuu puuskaiseen tuuleen. Metsälenkeillä olen huomannut,  miten puiden lehdet ovat alkaneet vaihtaa väriä ja miten näyttäviä ja varoittavia kärpässienet ovat. Nämä kaikki merkit ovat muistuttaneet minua siitä, että tänä vuonna Suomen syksy jää minun osaltani lyhyeksi ja on aika suunnata kohti niitä seikkailuja, joista olen unelmoinut.

Siitä lähtien kun olimme olleet Ollin kanssa lyhyellä vapaaehtoistyöjaksolla ja matkalla Tansaniassa neljä vuotta sitten, niin olen miettinyt, että haluaisin mennä uudelleen vapaaehtoistyöhön Afrikkaan ja kenties yksinäni seuraavalla kerralla. Tansania nimittäin jätti yksiä parhaimpia muistoja ja kokemuksia sydämeeni. Tätä seuraavaa askelta olen pohtinut jo jonkin aikaa ja olen iloinen siitä, että se viimein onnistuu.

Tällä viikolla suuntaan vuorostani Itä-Afrikan Keniaan. Menen vapaaehtoiseksi pieneen paikalliseen järjestöön nimeltä Kipepeo Community Empowerment Program. Kipepeo toimii Länsi-Kenian maaseudulla Luandassa ja tukee esimerkiksi naisia, nuoria ja lapsia. Pääsen heidän vapaaehtoisekseen  Kansainvälisen vapaaehtoistyö ry:n (KVT) kautta. KVT:sta on ollut suuri apu reissujärjestelyissä, ja minulla on heiltä oma suomalainen yhteyshenkilö, joka on itse ollut aikaisemmin vapaaehtoisena Kipepeolla. Myös esimerkiksi KVT:n pitämä valmennus tuleville vapaaehtoisille oli minusta hyödyllinen ja mielenkiintoinen. Pääsimme porukalla keskustelemaan niin käytännön asioista kuin vastuullisuuteen että eettisyyteen liittyvistä näkökulmista.

En tiedä vielä tarkasti, mitä tulen Kipepeon vapaaehtoisena tekemään, mutta toivon, että oma paikka muotoutuu pikkuhiljaa. Menen avoimin mielin ja yritän välttää mahdollisimman paljon ennakko-olettamuksia. Minusta olisi mukava päästä työskentelemään ihmisten esimerkiksi naisten ja lasten kanssa, mutta myös hallinnolliset, kehitysprojekteihin, varainhankintaan ja viestintään yms. liittyvät asiat kiinnostavat. Lähden kuitenkin sillä asenteella, että haluan olla avuksi paikallisista tarpeista tulevissa asioissa. Uskon, että menevät asiat miten menevät, niin tämä tulee olemaan siltoja luova ja ennen kaikkea minulle mullistava kokemus. Jos samalla voin olla jotenkin avuksi, niin olen siitä iloinen. Majoitun paikallisessa perheessä, joten pääsen myös sitä kautta tutustumaan kenialaiseen elämään.

Viime viikot ovat kuluneet nopeasti, kun olen tehnyt erilaisia käytännön järjestelyitä, kirjoittanut sähköposteja, kerännyt tavaroita kasaan ja laatinut muistilistoja. Olen nähnyt kavereita, mutta kalenteriin on pitänyt jättää tilaa myös omalle ajalle. Olli ja ystäväni järjestivät minulle etukäteen yllätyskolmekymppiset, ja viime viikonloppuna juhlin synttäreitäni perheeni kanssa (seuraavalle vuosikymmenelle siirtyminen koittaa Keniassa :). Molemmat kekkerit olivat lempipaikassani Lonnan saarella, joka tarjosi kauniin illan molemmilla kerroilla. Lisäksi minulla oli ihanat läksärit entisten kollegoiden kanssa, joten olen saanut olla paljon tärkeiden ihmisten ympäröimänä. Olen liikuttunut useamman kerran ja ollut häkeltynyt siitä, miten kannustavia ja rohkaisevia ihmisten sanat ovat olleet. Se on merkinnyt valtavasti, joten lämpimiä ajatuksia täältä ruudun toiselta puolelta kaikille teille, jotka ovat minua kannustaneet.

Eräs vanha työkaverini oli kuullut jostain sanonnan “Elämä laajentuu ja kutistuu rohkeuden mukaan”. En tiedä, mistä tämä on peräisin, mutta se upposi. Tämä tuleva reissu on vienyt minut jo nyt monenmoisten tunteiden läpi. Olen innoissani, onnellinen, epäuskoinen, peloissani ja jännittynyt yhtä aikaa. Välillä tunnen itseni voimaantuneeksi, välillä taas pelokkaaksi ja välillä jotain niiden maastosta. Yritän parhaani mukaan suhtautua eri tuntemuksiin hyväksyvästi ja ajatella, että ne ovat osa tätä kokemusta.

Kenian reissu on minulle myös siitä ainutlaatuinen, että se on toinen soolomatkani ja ensimmäisestä on kulunut jo noin 14 vuotta. Tiedän, että heippojen sanominen miehelleni tulee olemaan vaikeaa lentokentällä, sillä meistä on tullut tiivis tiimi viimeisten yli yhdeksän vuoden aikana. Olemme oppineet yhteisistä reissuista ja kasvaneet samaan suuntaan niin Suomessa kuin maailmalla vietetyistä hetkistä. Olli on tulossa myös Keniassa käymään, joten hän pääsee näkemään ja tapaamaan uudet kaverini ja paikat, joissa vietän aikaani. Lisäksi olemme suunnitelleet yhteisiä retkiä Kenian luontopaikkoihin.

Olen innoissani, onnellinen, epäuskoinen, peloissani ja jännittynyt yhtä aikaa. Välillä tunnen itseni voimaantuneeksi, välillä taas pelokkaaksi ja välillä jotain niiden maastosta. Yritän parhaani mukaan suhtautua eri tuntemuksiin hyväksyvästi ja ajatella, että ne ovat osa tätä kokemusta.

Olen ottanut hypyn tuntemattomaan myös Kenian jälkeisen tulevaisuuden kannalta, sillä en tiedä, mitä kalenterissani on vai onko mitään, kun tulen takaisin Suomeen. Tuli reissusta millainen tahansa ja toi se mitä hetkiä tahansa, niin tiedän, että sen kokeilematta jättäminen olisi alkanut vaivata. Olen iloinen siitä, että nyt annan sille mahdollisuuden, uskallan ottaa askeleen eteenpäin ja katsoa, mitä uutta se tuo mukanaan.

Ps. Pyrin päivittelemään reissukuulumisia ja -hetkiä tänne blogin, Instagramin sekä Facebookin puolelle eli tervetuloa seuraamaan! Jännitettäväksi ja nähtäväksi jää, miten netti toimii.

Tansanian look vuonna 2015