Missä mennään? Ajatuksia vuodesta 2019

Olen pysähtynyt useamman kerran pohtimaan kulunutta ja pian päättyvää vuotta 2019. Se on ollut monessa mielessä mullistava ja myllertävä, antanut ja ottanut paljon. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut, mitä kaikkea tänä vuonna tulee tapahtumaan, olisin ollut ihmeissäni. Viimeisten kuukausien aikana olen mennyt läpi ääripäätuntemusten ja -kokemusten, syvän surun sekä upeiden ja haastavien reissujen.

Vuoden antia miettiessäni en voi sivuuttaa mielettömiä reissujani. Paratiisimainen Sri Lanka lumosi minut, ja näin kymmenen kuukauden jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että tuota saarta täytyy päästä kiertämään toisen kerran. Olen iloinen myös siitä, että minulle ja Ollille jäi sieltä paikallinen kaveri, johon pidän edelleen yhteyttä ja jonka toivottavasti tapaamme uudelleen tulevaisuudessa.

Tänä vuonna myös kotimaanmatkailu innosti minua. Viehätyin erityisesti Kolin ja Hossan metsiköistä ja järvistä. Ilta Hossan karhunkatselukopissa oli ikimuistoinen elämys, joka kestää vertailun ulkomailla koettujen luontoretkien rinnalla.

Olen kolunnut monipuolista Espanjaa, jonne tämä vuosi tulee myös vielä päättymään. Costa Blancalle vuodenvaihteeseen minulla ei ole juuri muita toiveita kuin nähdä merkkejä auringosta ja viettää leppoisaa aikaa rakkaiden kanssa.

Vuoden merkityksellisimmästä matkasta ei ole epäilystä. Kenian matkani oli samaan aikaan yksi ihanimmista ja vaikeimmista ajoista elämässäni. Kenia, sen ihmiset ja luonto painautuivat ikuisesti sydämeeni.

Kenian reissu symboloi minulle omaa sisäistä voimaantumistani – sitä, että uskalsin ottaa hypyn tuntemattomaan, kääntää uuden sivun elämässäni ja seurata intuitiotani. Sitä ennen en ollut sinut tilanteeni kanssa eikä minusta tuntunut siltä, että olisin seurannut unelmiani. Päätökseni eivät ehkä menneet myötävirtaan yhteiskunnallisten normien kanssa, mutta minusta ne tuntuvat oikeilta.

Minun on ollut paljon parempi olla itseni kanssa, kun olen pyrkinyt olemaan uskollinen itselleni ja antanut vähemmän painoa perinteisille olettamuksille ja odotuksille. Olen myös pyrkinyt keskittymään vähemmän siihen, mitä muut minusta ajattelevat. Se ei ole ollut helppoa tällaiselle kiltille ja muita miellyttämään pyrkivälle persoonalle, mutta se on ollut vapauttavaa ja voimistavaa. Uskon sen auttavan paljon tulevaisuudessa.

Kenian matka on tuntunut avaavan minulle paljon uusia henkisiä ovia, ja maailma tuntuu  nyt entistä esteettömämmältä. Muistan sen tunteen, kun saavuin kolmen lennon jälkeen keskelle pimeää Kenian maaseutua. Silloin kenialainen kotini ei vielä tuntunut viihtyisältä. Oli kamala koti-ikävä, ulkoa kuului koirien ulvontaa ja käymälässä yritin olla koskematta mihinkään. Tällaisten vaikeiden hetkien muistaminen tekee olemassa olevan hetken entistä arvokkaammaksi. Lopulta Kenia-kodista tuli minulle rakas paikka ja jopa vessoista mukiinmeneviä (vaikka ne välillä kuhisivatkin kaikenlaisia otuksia ja muita yllätyksiä). Sain reissulta henkistä pääomaa, ja vaikka minulla ei ole vielä seuraavaa soolomatkaa kalenterissa, niin huomaan pitäväni sitä nyt hyvänä vaihtoehtona.

Kenian reissu symboloi minulle omaa sisäistä voimaantumistani – sitä, että uskalsin ottaa hypyn tuntemattomaan, kääntää uuden sivun elämässäni ja seurata intuitiotani. Maailma tuntuu nyt entistä esteettömämmältä.

Vuoden aikana sain myös monta muistutusta siitä, miten hienoja ihmisiä ympärilläni on. Olli ja muu perheeni ovat tukeneet jokaista askeltani, jotka olen ottanut unelmien eteen. Kenia antoi myös perspektiiviä siihen, millaisiin ihmissuhteisiin haluan panostaa ja miltä tuntuu ystävien aito tuki ja kannustus. Kun tulin takaisin Suomeen, oli ihana saada ystäviltä riemukkaita tervetulotoivotuksia.

Lisäksi sain kenialaisia ystäviä ja tuttavuuksia, jotka ottivat minut avosylin vastaan kotiinsa ja maahansa. Pääsin osaksi kyläyhteisöä, jossa kymmenet paikalliset vapaaehtoiset tekivät töitä yhteisten tavoitteiden eteen. He laajensivat maailmaani ja opettivat asioita, joita en olisi ikinä voinut oppia, jos olisin jäänyt kotiin.

Edes pidemmän matkan jälkeen en ole päässyt eroon maailmanjanosta, mutta sen rinnalla olen iloinen siitä, että erityisesti tänä vuonna olen rakentanut kotipuoleen sellaista arkea, joka tuntuu omalta. Reissujen ja Suomi-arjen ei tarvitse olla toisiansa poissulkevia vaan toisiansa vahvistavia. Voi olla reissuhullu ja kotihiiri samassa paketissa. Janoan uusia seikkailuja, tutustumista kulttuureihin ja uusiin ihmisiin, mutta minun ja Ollin yhteinen koti Helsingissä tuntuu kuitenkin maailman parhaalta paikalta. Sellaisen kombon saavuttaminen tuntuu hyvältä.

Täällä kotona olen pikkuhiljaa löytänyt arjen hyvinvointiani lisäävät juttuni. Yksi osa sitä on ollut viikkojen tasapainottaminen ja hetkiin pysähtyminen. Olen huomannut, että myös mukavat asiat alkavat tuntua suorittamiselta, jos niitä on liikaa. Oli kyse sitten liikunnasta, kavereiden näkemisestä, harrastuksista tai kulttuurimenoista. Ympäristö on täynnä virikkeitä, mutta olen yhä paremmin oppinut kuuntelemaan itseäni ja ymmärtänyt, että minun ei tarvitse tarttua läheskään jokaiseen mahdollisuuteen. Olen harjoitellut olemaan entistä armollisempi itseäni kohtaan ja sanomaan ei, jos siltä tuntuu. Haluan, että minulle tulee jotain muuta mieleen kuin kiire, kun joku kysyy kuulumisiani.

Kaipaan entistä enemmän omaa aikaa ja hetkiä viikkoon, jolloin voin spontaanisti lähteä tekemään jotain, jos minusta juuri sillä hetkellä tuntuu siltä. Olen myös löytänyt arkeeni monia uusia innostavia juttuja. Olen saanut tehokkaista barre-tunneista uuden harrastuksen, harjoitellut miehen inspiroimana meditoimaan ja koukuttunut pahasti erilaisiin podcasteihin, esimerkiksi Jetlagissa-podiin. Päivän parhaimpia hetkiä on, kun saan laittaa kuulokkeet korville, lenkkarit jalkaan ja podcastin pyörimään. Oman blogin kautta olen myös löytänyt liudan muita blogeja, joita on ihana lukea. Inspiroivia lukuhetkiä on kulunut esimerkiksi blogien Shining Journey, Boarding Time ja Muuttolintu äärellä.

Vuoden aikana olen pysähtynyt pohtimaan, mitä minä oikeasti haluan, mikä on minusta merkityksellistä ja minkä arvojen haluan näkyvän arjessani. Vastaukset ovat auttaneet rakentamaan entistä omannäköisempää elämää. Toivon sellaisella polulla kulkemista myös ensi vuodelta.

Tervetuloa  seuraamaan blogiani myös Instagramin, Facebookin ja Blogit.fi:n puolella.